Tammikuinen itsenäisyyspäiväkirjoitus.. Ihana, ihana itsenäisyyspäivä

Minusta itsenäisyyspäivä on aina ollut ihana. Nykyäänhän on muotia olla eri mieltä kaikesta ja vihata tätä maata, missä kaikki on "niin helvetin huonosti". Ehkä mä olen sitten naiivi mutta onhan se nyt hienoa, kun meillä on tällainen maa. Minusta itsenäisyyspäivä on siis aina ollut ihana ja mä olen ylpeä siitä, että olen suomalainen. Ihan pikkutytöstä lähtien olen ollut ylpeä tästä asiasta, osasin myös soittaa ala-asteella "Siniristilippumme" nokkahuilulla..

Onhan täällä tiettyjä epäkohtia ja asiat vois olla paremminkin mutta niinhän aina on. Vaikka nykyiset epäkohdat korjattaisi, niin aina tulee uusia, koska ikinä ei voi olla sellaista tilannetta, että kaikki on tyytyväisiä. Joku luulee minun nyt kuuluvan johonkin helvetin eliittiin, koska näen asiat näin.. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, vaan jos mut pitäis luokitella johonkin yhteiskuntaluokkaan, niin se on sitten varmaan joku keskiluokka. Mä teen kahta työtä, asun liian kalliissa vuokra-asunnossa, koska en halua tinkiä sijainnista, syön liian usein ulkona, vaikka halvemmalla pääsisi, jos valmistaisi itse ateriat, ostan kaikkea mahdollista (turhaakin) hetkenmielijohteesta, ajelen ihan liian usein taksilla ja mulla ei ole lapsia. Nämä kaikki ovat mun omia valintoja ja näin on hyvä. Mä olen melko tyytyväinen mun tämänhetkiseen tilanteeseen noilta osin.

Linnanjuhlien katsominen televisiosta on aina ollut perinne ja se jatkui myös tänä vuonna. Ne ihmiset on tehneet paljon työtä sen eteen, että ovat saavuttaneet sellaisen aseman, että kutsu linnaan on käynyt. Miksi niitä pitää dissata? Ehkä se on se suomalainen kateus, joka nostaa päätänsä. Tiedän pari tyyppiä, jotka olivat nyt osoittamassa mieltään sitä vastaan, kun "eliitti siellä nyt juhlii meidän verorahoilla". Voihan Venäjä, ainakaan nämä kaksi kyseistä "anarkistia" eivät ole tehneet päivääkään sellaista työtä, josta olisi pulitettu penniäkään veroa, nostavat sossuntukea hymyssäsuin ja synnyttelevät lapsia ja sitten ollaan taas yhteiskunnan rahaa vailla..mutta kuitenkin valitetaan, kun kaikki on tässä maassa niin hiton huonosti.. OMG..

Linnanjuhlien osallistujilla on monella varmasti Suomen mittakaavassa valtava omaisuus mutta kyllä he siitä ovat myös maksaneet: veroja sekä omaa kallista aikaa sekä varmasti myös hermoja ajoittain. Toki on niitäkin, jotka ovat syntyneet ns. kultalusikka suussa mutta oikeesti, ne nallekarkit ei mee aina tasan ja sillä sipuli.

Kuinkahan moni mielenosoittajajärjenjättiläinen on ajatellut sellaista, että mistäköhän ihmeestä se raha sinne sossuun tai kelaan (tai mitä näitä nyt on) putkahtaa jaettavaksi Tuttelien ostoa varten.. Ei varmaan kovin moni.. Jos on terve ja avoin uusille haasteille ja haluaa tehdä elämästään parempaa, niin menkää ihmiset töihin, sanon minä. Tai toinen vaihtoehto on sitten tyytyä siihen mitä on ja lopettaa se valittaminen.

Love & Peace 💃

Täs kuvas ei sit oo Suomenlippu, jos joku luuli niin.. Se on vaan samanvärinen.

Vaikka oliski pikkujoulut..

Mun seuraava teksti piti olla jatkoa tolle edelliselle tekstille mut tää on nyt vähän tärkeempi ku pikkujoulukausi on kerta kuumimmillaan.. Tässä on vinkit siihen, että pystyy pelastumaan baarimikon vittuuntuneisuuden aiheuttamilta seurauksilta.

A) Pikkujoulukauden aikaan yökerhoissa on helvetisti porukkaa. On siis hyvin mahdollista, että joudut odottamaan sitä geeteetä tavallista kauemmin. Tiedoksi, että KAIKKI joutuvat. Ei siis ole mitään hyötyä siitä, että heilutat sitä visaelektronii hullunlailla ja luulet siten saavasi palvelua nopeammin. Not going to happen..

B) Elektroninheiluttamistakin pahempi toimintatapa on se, että huutelet sinulle tuntematonta baarimikkoa hänen etunimellään. Ei ole baarimikon vika, että joissakin ravintoloissa nimilapun käyttäminen on vaan ylempää tullut käsky. Baarimikko ei todellakaan nauti siitä, että joku urpo kutsuu häntä nimellä. ETHÄN siis syyllisty tähän missään tilanteessa. Kiitos jo etukäteen :)

C) Kun vihdoin olet seuraavana tilausvuorossa, voisitko pliis kertoa tilauksesi selkeällä suomenkielellä (tai englannin tai ruotsin). Et oikeasti voi olettaa, että henkilö ymmärtää kaikkia maailman kieliä tai kännistä epäselvää muminaa. Tällä tavalla saat juomasi nopeammin ja vältyt vihaisilta katseilta, myös muiden tilaajien..(joista joku saattaa olla iltasi potentiaalinen hoito,  joten ethän halua tehdä itsestäsi urpoa jo ennen jatkoja..) On myös hyvä, jos tietäisit etukäteen mitä haluat juoda. Jos baaritiskillä on kolme riviä asiakkaita jonossa, niin on oikeasti ihan sairaan ärsyttävää (kaikista), että tilausta aletaan pohtimaan vasta tässä vaiheessa, kun olet kuitenkin jo jonottanut jonkun kymmenen minuuttia.. Ihanaa, kiitos ja kaikki ovat tyytyväisiä!

D) Nyt ollaan jo niin pitkällä, että baarimikko valmistaa juomasekoitustasi. Saat sen mitä tilasit, et sitä mitä luulit tilaavasi tai sitä mikä olisi pitänyt tilata.. Älä siis oikeasti muuta tilaustasi sitten kun juoma on edessäsi. Tämä koskee myös niitä, jotka ensin tilaavat esim. kaksi tuuporia ja sitten vaihtavatkin tilauksensa yhteen. Avattu pullo ei säily kauaa ja tiedät varmaan mihin se väljähtyneenä sitten kaadetaan..

E) Maksuvaihe. Oi, tämä on varmaan se kaikista vaikein juttu.. Hei haloo, ethän sä nyt oikeesti ala laskemaan niitä kolikoita, kun jotain viiskyt tyyppiä odottaa omaa tilausvuoroaan.. Ne voi
laskea etukäteen tai maksat juomasi sillä elektronilla, jota juuri heiluttelit niin innokkaasti.. Ja pliis, siinä vaiheessa, kun pitäisi näppäillä tunnusluku, ÄLÄ tee mitään seuraavista:

1) Kerro vierustoverille jotain pitkää tarinaa..
2) Skåålaa
3) Meikkaa..

Jos siis vain nyt näppäilisit sen tunnuslukusi, niin päästään eteenpäin.. Niin, ja pieni vinkki: Baarimikko ei varmaankaan ole pöllimässä maksukorttiasi, joten hän ei ole se henkilö, jolta tunnuslukua tarvitsee näppäiltäessä piilottaa. Enkä nyt tarkoita, että se pitäisi sitävastoin näyttääkään mutta suosittelisin kuitenkin kiinnittämään enemmän huomiota takana tai vieressä oleviin henkilöihin.. Näin vältytään myös ovimiesten kiusaamiselta, ettei sitten neljän aikaan itketään narikassa, että "Mun elektroni on pöllitty, tehkää jotain.." Elektroonisi on todennäköisesti jo kaukana, ainakin tilisi rahat ovat.. Toki tämän voi välttää sillä, että ottaa mukaan vain käteistä..niin..mutta muistathan sitten ne hilut, että mitä niiden kanssa ei pitänyt tehdä..

Sitten on vielä lisäksi nämä pikkuongelmat.. Baarimikko ei todennäköisesti ole se henkilö, joka päättää juoman hinnoista itse, joten hänelle on turha valittaa, jos juomasi on liian kallis. Jos vesi yksinään tilattuna maksaa, se maksaa; vedenostaminen on yhtälailla palvelutapahtuma kuin geeteen, bissen tai minkätahansa tuotteen, jota tiskillä myydään. Kyse ei siis ole siitä, että se itse vesi maksaisi (vaikka kyllähän sekin maksaa), vaan kyseessä on palvelutapahtuma. Sitten tämä, on käytännössä melko mahdoton yhtälö saada juoma, joka täyttää nämä kaksi kriteeriä: halpa & menee-helposti-päähän. Tiedote: Mitä enemmän tuotteessa on viinaa, sitä kalliimpi se yleensä on - mitä enemmän tuotteessa on viinaa, sitä paremmin se menee päähän mutta sitä kalliimpi se on.

Kauhee ku oli muka negatiivinen teksti.. Mutta oikeesti, nämä kaikki mainitsemani asiat esiintyvät jokaikinen työvuoro ja vielä useasti.... Seiskäämme kaikki siis sievästi rivissä, suut supussa, maksuväline valmiina. No ei kai...tai no joo.... ;)

Heurekan iskemänä (part 1)

On olemassa sellainen yhdenlainen fiilis, että jos sen piirtäisi, niin kuvassa olisi vain hehkulamppu, jossa palaisi valo. Mä sanon sitä fiilistä heurekaoloksi tai ihan vaan tuttavallisemmin heurekaksi. Tää olo tarkoittaa tietenkin sitä, että on hoksannut yllättäen jonkun asian, niinku "heureka"..

Nyt kun kenellekään ei ole epäselvää mitä heureka tarkoittaa, mä voisinkin kertoa mun tämänpäivisistä heurekoista - niitä oli nimittäin kaksi samana päivänä. Toinen tapahtui kävellessäni töistä kotiin ja toinen sitten vähän myöhemmin kotona. Tämä on siis part 1. Kukaan ei jaksaisi lukea tätä tekstiä loppuun, jos part 1 ja part 2 olisikin yksi ja sama.

Mä siis tapani mukaan kävelin töistä kotiin ihan "muina miehinä", kun heureka iski. Se tapahtui yhdessä kadunkulmassa taksitolpan kohdalla, missä aika usein S:n kanssa jonotettiin taksia, kun ei jaksettu kävellä keskustasta muutama kilsa kotiin. Meidän mielestä tältä tolpalta sai aina nopeasti taksin. Mutta ne ovatkin sitten eri tarinoita ne.. Ensimmäinen heureka siis iski tajuntaan ja yhtäkkiä mä palelin enemmän kuin olin sillä hetkellä aikaisemmin palellut. Mä tajusin nimittäin, että mä olen nyt oikeasti ihan yksin. En siis tarkoita sitä kyseistä hetkeä, vaan ihan niinku yleisesti, täysin, kokonaan, "no question about it" -yksin.

Jos ajatellaan vaikka vuosi taaksepäin, niin mun lopuelämä oli enemmän tai vähemmän täysin valmiiksi kirjoitettu. Kaikki oli perushyvin: aamulla ylös sängystä, töihin, salille, kauppaan, kotiin, nukkumaan. Joskus tuohon sujuvaan rytmiin tuli mukaan iltatyö tai humala. Muutaman kerran vuodessa joku kaupunkireissu tai rantaloma sekoitti positiivisella tavalla tuon lähes täydellisen arjen. Mulle sopi tuo arki kyllä erittäin hyvin. Olen nimittäin aikoinani sekoillut ihan tarpeeksi,  joten olisin kyllä elänyt tätä perushyvää arkea S:n kanssa varmasti loppuelämäni. Mä olisin ottanut vaikka luodin S:n puolesta.

Siinä mä sitten seisoin heurekan iskemänä ja täristen kylmästä. Mun fiilis ei ollut kuitenkaan huono, ehkä enemmän neutraali kuin huono. Mä olin jo mielestäni tajunnut tämän reilun kolmen kuukauden aikana, että mä olen nyt yksin. Yrittänyt jatkaa tuota samaa arkea kuin S:n kanssa elettiin, aika surkein lopputuoksin tosin.. Potenut huonoa omatuntoa siitä, ettei arki sujukaan samalla tavalla kuin ennen. Nyt -kiitos heurekan- mä tajusin vihdoin, että mä olen yksin. Mun arjen ei tarvitsekaan olla samanlaista kuin "meidän" arki oli, eihän se edes voisi olla. Mun loppuelämä ei ole enää etukäteen tiedossa, se on suuri mysteeri tällä hetkellä. Pakko myöntää, että se pelottaa vähän, kun ei enää pysty tietämään tulevia tapahtumia, vaan pitää taas vaan mennä ja katsoa. Toisaalta, mulla on miljoona mahdollisuutta ja mä olen täysin riippumaton kenestäkään. Valtavaa.

Tämä kuva on vähän sen näköinen kuin se kyseinen kadunkulma, paitsi että "meidän" kadunkulmassa ei ole metroasemaa, eikä noin korkeita rakennuksia, eikä Starbucksia, eikä sitä oikeasti vois edes verrata New Yorkiin mutta siis niinku melkein..

Jekku, Jäägeri, Jeekeri - Rakkaalla lapsella on monta nimeä (tai ei yhtäkään..)

Jonkun aikaa on kulunut viimeisestä tekstistä ja nytkin tulee niin fiksu avautuminen, että huhhuijaa ja hohhoijaa..

Tapahtui siis viime yönä eräässä Helsingin keskustassa sijaitsevassa yökerhossa (A=asiakkaat, eli kaksi reilusti yli kolmekymppistä naista, M=minä):

A: Me haluttais tilaa shotteja, missä on paljo viinaa..
M: No otatteko vaikka Tequilat..?
A: Öö, ei kuulosta oikein hyvältä shotilta..
M: No mites Jägermeisterit..?
A: Joo, otetaan sellaset! Hei, mitä kaikkee siihen Jägermeister-nimiseen shottiin oikein tulee?!

(Joo, mä ymmärrän et kaikki ei käy baareissa tai ovat jotenkin lähes neljäkymmentä vuotta kestäneen elämänsä ajan onnistuneet välttämään tiedon esim. juuri kyseisen Jägermeister-tuotteen olemassaolosta mut siis anteeks kuitenki niinku et mitä helvettii oikeesti... Ehkä mä olin piilokamerassa....)

M: Jägermeisterii...

Kiireettömät aamut, ei-niin-kiireettömät aamut ja aamut

Kiireettömät aamut

Viime lauantaiaamu oli tällainen kiireetön aamu. On ihanaa nukkua pitkään ja herätä ja nukahtaa uudelleen ja vasta sitten herätä. Yleensä kiireettömänä aamuna jäädään vielä makoilemaan sänkyyn joksikin aikaa. Joskus sitä nukahtaa tämänkin jälkeen vielä kerran, niinku nyt kävi mulle. Mä katoin kylläkin jotain helvetin "Koirakuiskaajaa" televisiosta, niin eipä ihme, että silmäluomet alkoi painaa.

Edellisessä elämässäni kiireettöminä aamuina me valmistettiin S:n kanssa näiden nukahtelujen jälkeen vielä yhdessä aamiaista oikein silleen kunnolla.. Paistettiin pekonia ja munia, lisäksi oli kasviksia ja leipää ja ehkä jotain mehua. Usein keitettiin myös kahvit, mikä oli meille aina silleen erikoista, koska ei me ikinä muuten keitetty, paitsi joskus. Kahvinkeitintäkään meillä ei ollut varmaan ensimmäiseen neljään yhdessäolovuoteen ennen kuin S:n äiti osti sen meille, koska ennen sitä meillä ei ollut ikinä tarjota vieraille kahvia. Se kahvinkeitin oli hieno; punainen ja kiiltävä. S otti kahvinkeittimen tavaroidenjaossa.

Tänä lauantaina oli eri meininki ku entisessä elämässä. Mä nousin sängystä vartin yli viis. Ainoa syy tähän sängystänousemiseen oli se, että Alko menee kiinni kuudelta ja mun piti ehtiä ostaa kolmen litran valkkaripönikkä. Mä en siis ole mikään alkoholisti (ainakaan nyt), jos joku tästä kuvittelee niin. Mun hyvä ystävä M oli nimittäin käymässä Helsingissä ja meidän oli tarkoitus juoda se pönikkä sitten sunnuntaina ja vaihtaa uusimmat juorut. Mä siis kampesin itseni väkisin ylös sängystä ja kiiruhdin Alkoon ja samalla matkalla ostin Alepasta aamiaiseksi suklaalevyn.

Tässä kuvassa on se pönikkä, tuolla nuuskapurkkien alapuolella:





















Ei-niin-kiireettömät aamut

Yleensä mulla on ei-niin-kiireetön aamu, kuten tänään. Mulla oli puhelimessa herätykset soimassa klo 6:40, klo 6:50 ja klo 7:00, koska olin menossa töihin kahdeksaksi. Lukuisten torkutuksien jälkeen mä nousin sängystä klo 7:41. Pikameikki ja hampaidenpesu, minkä jälkeen vaatekaapista päälle oikeastaan ne vaatteet, jotka osui ensimmäisenä käteen. Aamiaiseksi kulaus vettä ja neljä palaa suklaata, jotka jäi syömättä siitä lauantain aamiaisesta. Onneksi mä nykyään kävelen töihin, niin siinä herää aina kunnolla. Olin työpaikalla klo 8:20. Aika hyvä suoritus mielestäni.

Mun fiilis oli jotain tällaista tänä aamuna:














Aamut

Mä en ole varma, järjestetäänkö aamuja enää ollenkaan Helsingissä. Aamut, eli "viralliselta" nimeltään (kai) aamubileet alkavat muistaakseni viideltä ja loppuvat joskus puolenpäivän jälkeen. Mä en ole oikeastaan koskaan ymmärtänyt mitä hauskaa näissä juhlissa loppujenlopuksi on, vaikka aikoinani lukuisiin aamuihin raahauduinkin. Mun mielestä on paljon kivempaa istua jatkoilla jonkun kaverin luona tai mennä kotiin, kuin viettää aikaa paikassa, missä 50 % on niin jumissa, että vain istuvat ja toljottavat ja se toinen 50 % on taas tämän toisen 50 %:n täydellinen vastakohta (jokainen voi miettiä itsekseen miltä se taas näyttää).

Muuta sanottavaa mulla ei ole aamuista, ainakaan tässä postauksessa, eikä kuvia, koska ei niitä voisi tähän edes laittaa.

Mä perustin oman blogin!

Kun mä olin pieni, mä halusin jossain vaiheessa ihan oikeasti kirjailijaksi. Ala-asteen ensimmäisellä luokalla aloin kirjoittamaan Neiti Etsivä -kirjaa (voi tsiisus..),  koska ne oli mun suosikkeja siihen aikaan. Kirjoitin yhden sivullisen tekstiä paksulla punaisella tussilla ja kyllästyin, koska en keksinytkään enempää kirjoitettavaa. Siihen tyssäsi mun kirjailijaurani. Olisin kyl salettiin ollut nuorin kirjailija Carolyn Keene -nimimerkillä..tai yleensäkin..

Kirjoittaminen on hyvä keino ilmaista omia ajatuksia ja fiiliksiä. Tietenkin on myös mukava, jos jutut kiinnostaa muitakin ja joku pystyy samaistumaan niihin tai saa jotain vinkkejä. Alunperin tämän blogin tarkoitus on kuitenkin auttaa nimenomaan mua itseäni pääsemään tässä kohtaa elämää eteenpäin. Syytä siihen, miksi ajatukset pitää tuoda esiin näin "julkisesti", minulla ei ole. Blogin genre on vielä hakusessa mutta ehkä sekin löytyy jossain kohtaa..tai sitten ei..tai sitten sen ei tarvikaan löytyä..

Mun elämä on ollut aina melko tapahtumarikasta. Olen vuosien varrella päässyt kosketuksiin hyvin erilaisten ihmisten ja asioiden kanssa, niin hyvässä kuin pahassakin. Aiheita ja näkökulmia kirjoituksiin siis varmasti löytyy. Aion kirjoittaa aina kun siltä tuntuu. En siis lupaa mitään tiettyä lukumäärää viikottaisten postauksien suhteen. Tekstien aiheet tulee myös olemaan ajoittain hyvinkin erilaisia keskenään. Lisäksi joskus saatan kirjoittaa vain pari kappaletta ja joskus enemmän. Ihan fiilispohjalta siis mennään :) Mielenkiintoista kyllä nähdä mitä tästä vielä tulee.. :) 

Syksy on muuten aika ihanaa aikaa, kattokaa vaikka tätäki kuvaa..