Heurekan iskemänä (part 1)

On olemassa sellainen yhdenlainen fiilis, että jos sen piirtäisi, niin kuvassa olisi vain hehkulamppu, jossa palaisi valo. Mä sanon sitä fiilistä heurekaoloksi tai ihan vaan tuttavallisemmin heurekaksi. Tää olo tarkoittaa tietenkin sitä, että on hoksannut yllättäen jonkun asian, niinku "heureka"..

Nyt kun kenellekään ei ole epäselvää mitä heureka tarkoittaa, mä voisinkin kertoa mun tämänpäivisistä heurekoista - niitä oli nimittäin kaksi samana päivänä. Toinen tapahtui kävellessäni töistä kotiin ja toinen sitten vähän myöhemmin kotona. Tämä on siis part 1. Kukaan ei jaksaisi lukea tätä tekstiä loppuun, jos part 1 ja part 2 olisikin yksi ja sama.

Mä siis tapani mukaan kävelin töistä kotiin ihan "muina miehinä", kun heureka iski. Se tapahtui yhdessä kadunkulmassa taksitolpan kohdalla, missä aika usein S:n kanssa jonotettiin taksia, kun ei jaksettu kävellä keskustasta muutama kilsa kotiin. Meidän mielestä tältä tolpalta sai aina nopeasti taksin. Mutta ne ovatkin sitten eri tarinoita ne.. Ensimmäinen heureka siis iski tajuntaan ja yhtäkkiä mä palelin enemmän kuin olin sillä hetkellä aikaisemmin palellut. Mä tajusin nimittäin, että mä olen nyt oikeasti ihan yksin. En siis tarkoita sitä kyseistä hetkeä, vaan ihan niinku yleisesti, täysin, kokonaan, "no question about it" -yksin.

Jos ajatellaan vaikka vuosi taaksepäin, niin mun lopuelämä oli enemmän tai vähemmän täysin valmiiksi kirjoitettu. Kaikki oli perushyvin: aamulla ylös sängystä, töihin, salille, kauppaan, kotiin, nukkumaan. Joskus tuohon sujuvaan rytmiin tuli mukaan iltatyö tai humala. Muutaman kerran vuodessa joku kaupunkireissu tai rantaloma sekoitti positiivisella tavalla tuon lähes täydellisen arjen. Mulle sopi tuo arki kyllä erittäin hyvin. Olen nimittäin aikoinani sekoillut ihan tarpeeksi,  joten olisin kyllä elänyt tätä perushyvää arkea S:n kanssa varmasti loppuelämäni. Mä olisin ottanut vaikka luodin S:n puolesta.

Siinä mä sitten seisoin heurekan iskemänä ja täristen kylmästä. Mun fiilis ei ollut kuitenkaan huono, ehkä enemmän neutraali kuin huono. Mä olin jo mielestäni tajunnut tämän reilun kolmen kuukauden aikana, että mä olen nyt yksin. Yrittänyt jatkaa tuota samaa arkea kuin S:n kanssa elettiin, aika surkein lopputuoksin tosin.. Potenut huonoa omatuntoa siitä, ettei arki sujukaan samalla tavalla kuin ennen. Nyt -kiitos heurekan- mä tajusin vihdoin, että mä olen yksin. Mun arjen ei tarvitsekaan olla samanlaista kuin "meidän" arki oli, eihän se edes voisi olla. Mun loppuelämä ei ole enää etukäteen tiedossa, se on suuri mysteeri tällä hetkellä. Pakko myöntää, että se pelottaa vähän, kun ei enää pysty tietämään tulevia tapahtumia, vaan pitää taas vaan mennä ja katsoa. Toisaalta, mulla on miljoona mahdollisuutta ja mä olen täysin riippumaton kenestäkään. Valtavaa.

Tämä kuva on vähän sen näköinen kuin se kyseinen kadunkulma, paitsi että "meidän" kadunkulmassa ei ole metroasemaa, eikä noin korkeita rakennuksia, eikä Starbucksia, eikä sitä oikeasti vois edes verrata New Yorkiin mutta siis niinku melkein..

Jekku, Jäägeri, Jeekeri - Rakkaalla lapsella on monta nimeä (tai ei yhtäkään..)

Jonkun aikaa on kulunut viimeisestä tekstistä ja nytkin tulee niin fiksu avautuminen, että huhhuijaa ja hohhoijaa..

Tapahtui siis viime yönä eräässä Helsingin keskustassa sijaitsevassa yökerhossa (A=asiakkaat, eli kaksi reilusti yli kolmekymppistä naista, M=minä):

A: Me haluttais tilaa shotteja, missä on paljo viinaa..
M: No otatteko vaikka Tequilat..?
A: Öö, ei kuulosta oikein hyvältä shotilta..
M: No mites Jägermeisterit..?
A: Joo, otetaan sellaset! Hei, mitä kaikkee siihen Jägermeister-nimiseen shottiin oikein tulee?!

(Joo, mä ymmärrän et kaikki ei käy baareissa tai ovat jotenkin lähes neljäkymmentä vuotta kestäneen elämänsä ajan onnistuneet välttämään tiedon esim. juuri kyseisen Jägermeister-tuotteen olemassaolosta mut siis anteeks kuitenki niinku et mitä helvettii oikeesti... Ehkä mä olin piilokamerassa....)

M: Jägermeisterii...

Kiireettömät aamut, ei-niin-kiireettömät aamut ja aamut

Kiireettömät aamut

Viime lauantaiaamu oli tällainen kiireetön aamu. On ihanaa nukkua pitkään ja herätä ja nukahtaa uudelleen ja vasta sitten herätä. Yleensä kiireettömänä aamuna jäädään vielä makoilemaan sänkyyn joksikin aikaa. Joskus sitä nukahtaa tämänkin jälkeen vielä kerran, niinku nyt kävi mulle. Mä katoin kylläkin jotain helvetin "Koirakuiskaajaa" televisiosta, niin eipä ihme, että silmäluomet alkoi painaa.

Edellisessä elämässäni kiireettöminä aamuina me valmistettiin S:n kanssa näiden nukahtelujen jälkeen vielä yhdessä aamiaista oikein silleen kunnolla.. Paistettiin pekonia ja munia, lisäksi oli kasviksia ja leipää ja ehkä jotain mehua. Usein keitettiin myös kahvit, mikä oli meille aina silleen erikoista, koska ei me ikinä muuten keitetty, paitsi joskus. Kahvinkeitintäkään meillä ei ollut varmaan ensimmäiseen neljään yhdessäolovuoteen ennen kuin S:n äiti osti sen meille, koska ennen sitä meillä ei ollut ikinä tarjota vieraille kahvia. Se kahvinkeitin oli hieno; punainen ja kiiltävä. S otti kahvinkeittimen tavaroidenjaossa.

Tänä lauantaina oli eri meininki ku entisessä elämässä. Mä nousin sängystä vartin yli viis. Ainoa syy tähän sängystänousemiseen oli se, että Alko menee kiinni kuudelta ja mun piti ehtiä ostaa kolmen litran valkkaripönikkä. Mä en siis ole mikään alkoholisti (ainakaan nyt), jos joku tästä kuvittelee niin. Mun hyvä ystävä M oli nimittäin käymässä Helsingissä ja meidän oli tarkoitus juoda se pönikkä sitten sunnuntaina ja vaihtaa uusimmat juorut. Mä siis kampesin itseni väkisin ylös sängystä ja kiiruhdin Alkoon ja samalla matkalla ostin Alepasta aamiaiseksi suklaalevyn.

Tässä kuvassa on se pönikkä, tuolla nuuskapurkkien alapuolella:





















Ei-niin-kiireettömät aamut

Yleensä mulla on ei-niin-kiireetön aamu, kuten tänään. Mulla oli puhelimessa herätykset soimassa klo 6:40, klo 6:50 ja klo 7:00, koska olin menossa töihin kahdeksaksi. Lukuisten torkutuksien jälkeen mä nousin sängystä klo 7:41. Pikameikki ja hampaidenpesu, minkä jälkeen vaatekaapista päälle oikeastaan ne vaatteet, jotka osui ensimmäisenä käteen. Aamiaiseksi kulaus vettä ja neljä palaa suklaata, jotka jäi syömättä siitä lauantain aamiaisesta. Onneksi mä nykyään kävelen töihin, niin siinä herää aina kunnolla. Olin työpaikalla klo 8:20. Aika hyvä suoritus mielestäni.

Mun fiilis oli jotain tällaista tänä aamuna:














Aamut

Mä en ole varma, järjestetäänkö aamuja enää ollenkaan Helsingissä. Aamut, eli "viralliselta" nimeltään (kai) aamubileet alkavat muistaakseni viideltä ja loppuvat joskus puolenpäivän jälkeen. Mä en ole oikeastaan koskaan ymmärtänyt mitä hauskaa näissä juhlissa loppujenlopuksi on, vaikka aikoinani lukuisiin aamuihin raahauduinkin. Mun mielestä on paljon kivempaa istua jatkoilla jonkun kaverin luona tai mennä kotiin, kuin viettää aikaa paikassa, missä 50 % on niin jumissa, että vain istuvat ja toljottavat ja se toinen 50 % on taas tämän toisen 50 %:n täydellinen vastakohta (jokainen voi miettiä itsekseen miltä se taas näyttää).

Muuta sanottavaa mulla ei ole aamuista, ainakaan tässä postauksessa, eikä kuvia, koska ei niitä voisi tähän edes laittaa.